8.6.2015

EXPO 2015 | PART 2


Palaillaan jälleen messu muistelujen pariin. Messut ovat avoinna lokakuun loppuun, joten jos näyttelysilmää kolottaa, suosittelen suuntaamaan Milanon lämpöön. Kantavia teemoja ovat tulevaisuuden ruoka ja maanviljely. Kukin maa esitteli omat tulevaisuuden näkymänsä teknologian, kuvien, videoiden ja erilaisten installaatioiden kautta. Messualueelta löytyi viljapeltoa, villien kukkien penkkiä, viherseinää jne.. Paviljonkien lisäksi alueella on oma rakennelmansa ainakin kahville, suklaalle ja riisille. Niitä en sen enempää lähtenyt tutkimaan aikataulun vuoksi. Maita oli paljon, vaikka pohjoisen euroopan osaanottajat puuttuivatkin täysin. Kiersin kaksi päivää aamusta iltaan ja ehdin noin viittä paviljonkia lukuunottamatta kiertää kaikki. Osan hieman ripeämmin, osan tarkemmin. Olin valinnut jo etukäteen näkökulmakseni rakennelmat, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun. Messuille voi ostaa useamman päivän lippuja, mutta hintaa kertyy aikamoisesti. Yksi päivä olisi ollut lähinnä itsensä kiusaamista, sillä niin pahasti jäi polkuni kesken ekan päivän jälkeen. Suosittelen nappaamaan kuvakulman ja keskittymään siihen. Mutta vaikka hieman enemmän keskityinkin kuvaamaan seiniä kuin tietoiskuja, en silti jäänyt aivan uupoksi. Yleinen idea näytti olevan se, että ryhmää kuljetetaan videosta toiseen. Parhaiten mieleeni jäivät Arabi Emiraattien ( kaksi seuraavaa kuvaa) pikkutytön kertoma tarina, Israelin video, johon oli paikalla olevat esittelijätkin ujutettu ovelasti osaksi, Kazakstanin 4d-teatterin lentokokemus avaruudesta maahan ja Japanin tulevaisuuden ravintola-ilta.

IMG_0007 (2)

Arabi Emiraatit (kuva alla ja yllä) ovat seuraavan isomman maailmannäyttelyn maaperä vuonna 2020. He olivar selkeästi panostaneet pystiinsä ja osanneet tehdä sen hyvin. Odottelun riemuksi he jakelivat hienoja aurinko (sade) varjoja, jolle jo yritin keksiä tapoja saada lentokoneeseen, mutta turhaan, sillä poimija keräsi ne pois. Sisällä suloisen tytön, tarinan kautta avattiin AE:n historiaa ja tulevaisuuden aikeita. AE lupasi myös siirtää paviljongin kotimaahansa messujen päätettyä. Hienoa se, sillä omaa mieltäni kaiverruttaa kovasti messujen ekologisuus, vaikka siellä se teemana vahvasti näkyykin. En taida olla kovin validi kritisoija messuille osallistuneena, mutta sanon silti.

IMG_0003 (2)

IMG_0303 IMG_0309

Yllä Kiinan rakennelmaa ja alla Puolaa. Puola oli kasannut talonsa koreista, joka näytti mielestäni kivalle, kepeälle ja hauskalle. Puola kuuluu yksiin lempparikohteisani, sillä kivutessasi portaat ylös löydät peilitilan, jossa on puutarha. Tuo näky yllätti täysin. Pisteet Puolalle!

IMG_0043 (2) IMG_0069 (2) IMG_0067 (2)

Hollanti oli esillä kotimaiseen tyyliinsä, joka houkutteli tämän tallaajan pysäkille.

IMG_0105 (2)
IMG_0110 (2)

Jonottamiseen menee suuri osa messuilijan ajasta. Pisimmän korren veti isäntämaa Italia.Tunnin jonotus, 30 asteen helteessä, pelkkien italialaisten ympäröimänä koetteli verensokerit alhaalla ja janoisen lyylin hermoja. Nelihenkinen perhe jonotti edessäni, kunnes koko suku (kyllä setä, täti, isoäiti sekä lapset) ilmaantuivat samaan syssyyn kesken kaiken. Niskaani hengitti joukko vanhempia italialaispariskuntia, jotka edistyksellisesti hiipivät ohitseni, samaan aikaan kun koululaiset etenivät rajaköyttä pitkin. He luulivat olevansa ovelia, kunnes edessäni seisovan perheen yksi isännistä päätti laittaa lopun nuorien neitojen matkalle. C´moon, itsekin jo olet ohitellut. No, siinä vaiheessa oli yksi hailee menikö lauma koululaisia ohitseni, kun se näytti käyvän yhtä kätevästi myös mummoilta. Kyynärtaktiikkaa kyllä harkitsin. 

Jollain ilveellä selvitin tieni Italian aikaansaannoksen sisälle, 30 hengen ryhmän ainoana ulkomaalaisena sain yksityisen alkuesittelyn. Vaikka välillä juoman puutteessa pohdinkin, kannattaako tämä tahtojen taistelu, niin kyllä se kannatti. Paviljonki oli toteutettu visuaalisesti ja sait kulkea omaa tahtiasi (karistaa suvut ja pariskunnat kintereiltäsi, no, se ei tosin ollut rakkojaloillani  madollista..) Jos Italian rakennukseet tähtäät, varustaudu kyynärsauvoilla, eväillä, tuulettimella ja italian sanakirjalla. Sanakirjan avulla pääset vielä hieman syvemmälle perhe draaman käännekohtiin.










Messukierros saa jatkoa. Kuvien tallennuspaikkani lakkasi toimimasta, joten postauksien jaottelu on hieman erikoinen. Inspiroivaa viikkoa! :)

Aamua,
Titi

7.6.2015

ARKI 40mm linssin läpi


IMG_0053

Aamuni alkavat kahvilla. Aina. Isäni tekee hyvää kahvia sekoittamalla perinteisen kahvin joukkoon Robert Pauligin suklaakahvia. Tykkään suklaisesta lisäyksestä kahvin maussa. Samaista suklaakahvia olen monesti raahannut kavereille tuliaisiksi. Kotiini tuo maitokahvin värinen paketti ei ole rantautunut vaan se on nautinto porukoilla vieraillessani. Heräteostoksena kuitenkin päätin kokeilla kesän kunniaksi samaista kahvia espressokeittimelleni ja toimihan se. Kesä, mikä oiva tekosyy vaikka mille.

IMG_0051
IMG_0039

Kahvi-intoiluni lisäksi, räpsin sponttaanisti kotitannertani kui dokumentoitavaa kuolinpesää. Sääntönä oli, ettei mitään saa siirtää. Koen haasteeksi postailla kuvia kodistani, sillä seinäkriittisyys iskee heti. Niinpä 40mm linssi kourassa oli näppärintä kuvailla pieniä yksityiskohtia. Ehkä hyväksyn seinät, keittiön ja kylppärin vielä joku päivä ja uskaltaudun laajoejn kuvakulmien äärelle.

IMG_0025IMG_0020 IMG_0055 IMG_0065 IMG_0061

4.6.2015

EXPO 2015 PART 1

Kesäkuuta armaat!

Vajaa kuukausi takaperin sandaalini kipittivät pitkin Milanon katuja. Aiemmin keväällä nautin Rooman jännittävästä ilmapiiristä. Jostain syystä Milano vei ehkä aavistuksen pidemmän korren, vaikka upea ja mahtava Rooma onkin. Ehkä juuri siksi. Milanon tavallinen olemus viehätti tätä yksin kulkijaa. Jep, kutsun sitä tavalliseksi. Matkustin yksin, mikä oli melko yllättävä päätös jopa itselleni. Viikon neljän seinän sisällä sairastelun päätteeksi ostin lentoliput ja totesin, ettei sponttaanilla aikataulullani saada kaveria matkaan. Suuntasin kohti Maailmannäyttelyä, Expo 2015 intoa puhkuen.

Reissu lukeutuu yksiin mukavimmista. Vaikka jalkani olivat rakoilla ja välillä olisi tehnyt mieli kuulla erilaista näkökulmaa ja mielipiteitä; Nautin. Nautin siitä, että oli pakko iltaisin tutustua majapaikan muihin asukkaisiin ja kokea yhteenkuuluvuutta aasialaisten matkaajien kanssa, yhtä hukassa hekin. Kulkea mihin suuntaan nokka näytti, eksyä kujalta ja vain olla. Kiertää paviljonkeja omalla tahdillani, sillä kenkien aiheuttamat kuusi rakkoa pitivät tahtini melko hitaana. Sain kiksejä siitä, että viimeisimpinä päivinä olin jo nopeampi kuin vanhat heiveröiset papat. Mutta nyt niitä paviljonkeja.

Alla Tshekin rakennuksesta, jonka katolta pääsi kurkistelemaan Rho Fireran yli.

IMG_0061 IMG_0054 IMG_0001 IMG_0171 IMG_0084 IMG_0103 IMG_0081
IMG_0097

Bahrain betoninen arkkitehtuuri viehätti silmääni erityisesti. Aasia ja Lähi-itä oli mukana vahvalla edustuksella. Yllätyin Bahrain yksinkertaisen tyylikkäästä ja viimeistellystä ilmeestä. Näyttelystä uupuivat kaikki pohjoisen Euroopan maat. Olisin mielelläni nähnyt Islannin taidonnäytteen ja tietysti kotimaani teoksen. Toisaalta en, sillä messut ovat kalliit ja en näe, että tämä on se ehdottomin osallistumisen kohde.

IMG_0178

Etelä-Korea jysäytti teknologialla ja hieman oudoilla videon pätkillä, kuten muutkin aasian maat. Aasian maat olivat selkeästi teknologiapainotteisempia, tulevaisuuskatsesia tietyllä tapaa. mikä oli mielenkiintoista, mutta välillä outoa.

IMG_0181 IMG_0194

Lisää Expo kuvia tulossa ja mahdollisesti tarkempaa selostusta paviljongeista.

Aurinkoa! Täällä ainakin sataa..

Titi