8.6.2015

EXPO 2015 | PART 2


Palaillaan jälleen messu muistelujen pariin. Messut ovat avoinna lokakuun loppuun, joten jos näyttelysilmää kolottaa, suosittelen suuntaamaan Milanon lämpöön. Kantavia teemoja ovat tulevaisuuden ruoka ja maanviljely. Kukin maa esitteli omat tulevaisuuden näkymänsä teknologian, kuvien, videoiden ja erilaisten installaatioiden kautta. Messualueelta löytyi viljapeltoa, villien kukkien penkkiä, viherseinää jne.. Paviljonkien lisäksi alueella on oma rakennelmansa ainakin kahville, suklaalle ja riisille. Niitä en sen enempää lähtenyt tutkimaan aikataulun vuoksi. Maita oli paljon, vaikka pohjoisen euroopan osaanottajat puuttuivatkin täysin. Kiersin kaksi päivää aamusta iltaan ja ehdin noin viittä paviljonkia lukuunottamatta kiertää kaikki. Osan hieman ripeämmin, osan tarkemmin. Olin valinnut jo etukäteen näkökulmakseni rakennelmat, arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun. Messuille voi ostaa useamman päivän lippuja, mutta hintaa kertyy aikamoisesti. Yksi päivä olisi ollut lähinnä itsensä kiusaamista, sillä niin pahasti jäi polkuni kesken ekan päivän jälkeen. Suosittelen nappaamaan kuvakulman ja keskittymään siihen. Mutta vaikka hieman enemmän keskityinkin kuvaamaan seiniä kuin tietoiskuja, en silti jäänyt aivan uupoksi. Yleinen idea näytti olevan se, että ryhmää kuljetetaan videosta toiseen. Parhaiten mieleeni jäivät Arabi Emiraattien ( kaksi seuraavaa kuvaa) pikkutytön kertoma tarina, Israelin video, johon oli paikalla olevat esittelijätkin ujutettu ovelasti osaksi, Kazakstanin 4d-teatterin lentokokemus avaruudesta maahan ja Japanin tulevaisuuden ravintola-ilta.

IMG_0007 (2)

Arabi Emiraatit (kuva alla ja yllä) ovat seuraavan isomman maailmannäyttelyn maaperä vuonna 2020. He olivar selkeästi panostaneet pystiinsä ja osanneet tehdä sen hyvin. Odottelun riemuksi he jakelivat hienoja aurinko (sade) varjoja, jolle jo yritin keksiä tapoja saada lentokoneeseen, mutta turhaan, sillä poimija keräsi ne pois. Sisällä suloisen tytön, tarinan kautta avattiin AE:n historiaa ja tulevaisuuden aikeita. AE lupasi myös siirtää paviljongin kotimaahansa messujen päätettyä. Hienoa se, sillä omaa mieltäni kaiverruttaa kovasti messujen ekologisuus, vaikka siellä se teemana vahvasti näkyykin. En taida olla kovin validi kritisoija messuille osallistuneena, mutta sanon silti.

IMG_0003 (2)

IMG_0303 IMG_0309

Yllä Kiinan rakennelmaa ja alla Puolaa. Puola oli kasannut talonsa koreista, joka näytti mielestäni kivalle, kepeälle ja hauskalle. Puola kuuluu yksiin lempparikohteisani, sillä kivutessasi portaat ylös löydät peilitilan, jossa on puutarha. Tuo näky yllätti täysin. Pisteet Puolalle!

IMG_0043 (2) IMG_0069 (2) IMG_0067 (2)

Hollanti oli esillä kotimaiseen tyyliinsä, joka houkutteli tämän tallaajan pysäkille.

IMG_0105 (2)
IMG_0110 (2)

Jonottamiseen menee suuri osa messuilijan ajasta. Pisimmän korren veti isäntämaa Italia.Tunnin jonotus, 30 asteen helteessä, pelkkien italialaisten ympäröimänä koetteli verensokerit alhaalla ja janoisen lyylin hermoja. Nelihenkinen perhe jonotti edessäni, kunnes koko suku (kyllä setä, täti, isoäiti sekä lapset) ilmaantuivat samaan syssyyn kesken kaiken. Niskaani hengitti joukko vanhempia italialaispariskuntia, jotka edistyksellisesti hiipivät ohitseni, samaan aikaan kun koululaiset etenivät rajaköyttä pitkin. He luulivat olevansa ovelia, kunnes edessäni seisovan perheen yksi isännistä päätti laittaa lopun nuorien neitojen matkalle. C´moon, itsekin jo olet ohitellut. No, siinä vaiheessa oli yksi hailee menikö lauma koululaisia ohitseni, kun se näytti käyvän yhtä kätevästi myös mummoilta. Kyynärtaktiikkaa kyllä harkitsin. 

Jollain ilveellä selvitin tieni Italian aikaansaannoksen sisälle, 30 hengen ryhmän ainoana ulkomaalaisena sain yksityisen alkuesittelyn. Vaikka välillä juoman puutteessa pohdinkin, kannattaako tämä tahtojen taistelu, niin kyllä se kannatti. Paviljonki oli toteutettu visuaalisesti ja sait kulkea omaa tahtiasi (karistaa suvut ja pariskunnat kintereiltäsi, no, se ei tosin ollut rakkojaloillani  madollista..) Jos Italian rakennukseet tähtäät, varustaudu kyynärsauvoilla, eväillä, tuulettimella ja italian sanakirjalla. Sanakirjan avulla pääset vielä hieman syvemmälle perhe draaman käännekohtiin.










Messukierros saa jatkoa. Kuvien tallennuspaikkani lakkasi toimimasta, joten postauksien jaottelu on hieman erikoinen. Inspiroivaa viikkoa! :)

Aamua,
Titi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti