24.12.2014

MERRY HAPPY GREAT

Valo syttyi, kun selasin pinterestiä. Kauniit, sisältä valkoiset ja suklaalla kuorrutetut Bon Bonit kiilsivät silmissäni. Kookos ja suklaa. Ah. Ja eikun tuumasta toimeen, hankin condensoitua maitoa venäläisillä etiketeillä kauniisti kehystettynä, suklaata ja kookosta. Päätin vielä ottaa sovella-kortin ja lorauttaa limeä sekaan. Ja niin syntyi jenkki ohjeen mukainen taikina. 

bonn bonb bon boo

Taikina ei koskaan hyytynyt, eikä se ollut yhtä lumen valkoista kuin kuvassa (edelleen unohdan photoshopin taiat ja uskon kuvien aitouteen) eikä edes hyvällä mielikuvituksella muuttunut palloiksi. Taikinaa oli pihalla, jääkaapissa, pakastimessa ja uunissa. Mikään ei auttanut sokerilientä. Noh, uuni teki siitä kovan, mutta palloja ei tullut. Ajatushan oli tärkein, eikös? Pyöräytin perinteiset fikat, kun aika loppui ja näitä en millään taiollani muuttanut palloksi. Ei tullut leivontablogia, ei. Kookospallojen ohjeen heitän, sillä näihin löytyy ainekset kaapista (tämä on vissiin se lause joka kuuluu heittää helppojen ohjeiden perään..)

KOOKOSPALLOT

2 dl Tomusokeria
1 rkl Vaniljasokeria
4 dl Kaurahiutaleita
2 rkl Kaakaojauhetta
100g Voita ( laitoin tosin itse, 50g ja onnistui hyvin..)
2 rkl vettä ( ja ripottelin tätä voin sijasta hieman enemmän..)

Olemme viimepäivät vääntäneet ruotsia sipoolaiseen tyyliin, joka toinen sana suomeksi, joten nämä kookospallerot sopivat hyvin teeman jatkeeksi. Opin reseptin eräällä Ruotsin reissulla, joten ehkä Bon Bonit olisivatkin olleet aivan liian amerikkalaisia..

Niinpä ihanaa, valkoista ja lempeää Joulua! 

// Titi


bb

I made these Bon Bon´s with no success. To be honest, I´ve got no idea why they went wrong, but i tried all; freezer, fridge and oven.  If there is any Bon Bon specialists, please help me out. Before I figure out what went wrong I keep baking these easier coconut things, which I made for the very first time in Sweden, years ago. They are easy, I promise. Well, with these I wish you a lovely fun and peaceful Christmas! 

Hoho,
Titi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti