Heipä hei Kesäkuu!
Jos en ole viikkaaja, olen ripustelija. En myöskään löydä koruja ylleni, elleivät ne ole esillä, tai vähintään helposti saatavilla. Nurkissani pyöri vanha muutoissa rikkoutunut ja kolhiutunut kehys. Löysin sille jatko-elämän korutelineenä. Näinpä joka puolella huushollia lojuneet helytkin saivat virallisen paikan.
Todellisuudessa tämä korukehys sijaitsee eteisessä, peilin vieressä tietenkin. Siellä minne aurinko ei paista. Siitä syystä kehys seikkailee olohuoneessani näiden kuvien ajan. Hassua, miten tuo "ei-niin-upea-tapetti" sopii tunnelmaan. Mummola meininki.
Kehyksen sisällä oleviin metallikoukkuihin on kätevä ripustaa korut. Metallia saa taivuteltua niin, etteivät korut tipu. Kannattaa olla hellä, sillä liian tehokas vääntely saattaa katkaista väkäset (aiempien kehyskokemusten tuomalla kokemuksen äänellä.) Mieleni on nyt tyytyväinen, hyvä puu ei mennyt polttopuiksi tai varsinkaan kaatopaikalle.
Tätä telinettä on helppo jatkokehittää. Voisi nikkaroida taustalevyn puusta johon vasaroida nauloja ja erilaisia koukkuja. Minulle riittää tämä, paikka koruille joita arkena käytän, loput saavat hengailla laatikossa.
Kehyksen sisässä on helppo pitää vaihtuvaa näyttelyä tai muistilappuja. Kuten kuvasta huomaa, lempivärini kulta ja musta pääsevät elämään yhdessä. Silmä lepää.
Tuolle kehykselle keksisi monta käyttötapaa. Seuraavaksi se voisi toimittaa ilmoitustaulun virkaa tai tarjotinta. Lisää jatko-elämää luvassa.
//Titi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti