Hei! Nuo vapaat oli ja meni, sen jälkeen olen ehtinyt tutustua Pujoon ja Heinään. Kuopio sai ylleen hulppeat säät, ja minä muuraudun sälekaihtimien taakse piiloon ulkoilmalta. Tarkemmin; siitepölyltä.
Muistelenpa vielä hieman viikontakaista reissua ja sen kevysti harhailevia ajatuksia. Tuntui, että kolmessa päivässä ehti unohtaa työn ja arjen, hukkua Helsingin menoon sekä löytää itsensä puukengät jalassa. Ehkä jopa hetken luulin asuvani jälleen jossain muualla. Huvikummussa tai meren rannalla. Niin vahvasti viime kesä nousi muistoineen, ja kulkemisen sujuvuus hämäsi mieltäni.
Nämä kauniit korut kuuluvat Petralle. Pidän hänen rennon boheemista, mutta ryhdikkäästä tyylistä. Juuri sellainen sopivan taiteellinen meno, minun makuun.
Minun pitää vielä opetella saamaan kuvattavani rennoksi. Paraskin puhuja, sillä itse kangistelen kuvissa kuin rautalanka. Paljon on siis minun ja kameran välisessä yhteistyössä vielä opeteltavaa. Yrittäkää kestää, tämä on kehitysmatka kohti kameran ja minun parempaa suhdetta. Seuraava kuva ei hurmaa taustallaan, mutta oli pakko lisätä huipennukseksi. Pukiko joku meidät, vai miten tämä tapahtui?
Täysin tietämättöminä toisitamme olimme valinneet samat päivän värit. Tämä alkaa olla jo aika uskomatonta sävy sävyyn pukeutumista. Näiden ihanien neitien (ja parin muunkin) kanssa kelpasi taivaltaa aurinkoisia katuja ja pohtia elämän menoa.
Sunnuntaissa on jotain ihanaa. Luvallista rentoutta, ripaus kepeyttä. Lainasin tuon vihreän paidan ystäväni kaapista, josta voisin napata useammankin yksilön mukaan. Ja yhden aivan ihanan hatun. Sen tulette bongaamaan myöhemmin.
Kesä on vienyt minut fiilistely tilaan. Tajusin juuri, kuinka luksusta on voida matkata töiden jälkeen muualle, ottamatta koulujuttuja mukaan. Hyvä havahtua tähän Heinäkuun puolessa välissä. No, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös. Nautinnollista viikkoa!
// Titi
Ps. Kahvilavinkki. Paitsi, että olen luultavasti se ainoa, jolta tämä kauneus on mennyt ohi. Sininen Huvila Sijaitsee Linnunlauluntiellä, mahtavilla maisemilla varustettuna. Töölönlahden yli näkyy Finlandia talo ja kansallismuseon torni. Ja niin kuin useina hyvinä hetkinä, kamerasta loppuu akku. Siispä, käykää katsastamassa omin silmin.
Herättyämme parin tunnin päästä, suuntasimme kohti Kattilahallin kirppistä. Tälläisiä pihakirppiksiä olikin jo ikävä. Ai, että. Mukaan tarttui yksi paita ponikuvioinnilla.
Tiedättehän sen perjantai-fiiliksen. Jo töissä tai koulussa kutkuttaa käsillä oleva vapaus. Toiselta nimeltään viikonloppu. Omalla kohdallani päivät ovat aivan sekaisin ja vietän vapaita milloin sattuu. Kesän autuutta tai hulluutta. Minusta se on vain hauskaa, että vapaat ovat joka viikko eri kohdassa ja tietyllä tapaa yllättävät. Se, että ne eivät aina ole peräkkäin kuten oikeassa viikonlopussa hieman hankaloittaa matkustamista, mutta toisaalta pitää minut edes joskus oman lieden äärellä. Hieman tuntuu oudolle, ettei matkalaukku tarttunut töihin mukaan ja istun kirjoittamassa tätä omalla parvekkeellani. Tuntuu kuitenkin hyvälle saada olla kerrankin se, joka avaa ovensa. Pitääkin rientää valmistamaan rockyroadia huomista vierasta varten. Jihuu!
