Aika lentää ja niin lensin minäkin muutama kuukausi takaperin. Muistan sen kesäpäivän, kun asfaltti poltti jalkapohjiani ja luuri kourassa päätimme ystäväni Hannan kanssa, että lähdemme erilaiselle ja mielenkiintoiselle matkalle. Malttamattomana ja epäuskoisena seisoin Helsinki-Vantaalla Tapaninpäivänä.
Moni ihmetteli kohteemme valintaa ja saimme kuulla perinteiset vitsit naapuririidoista. Talvinen Etelä-Korea tarjoili viimaa, karuutta, ihmisiä, eksotiikkaa ja satoja ellei tuhansia selfie-keppejä. Kokemuksia. Arkea ja perhe-elämää.
Kerron matkastamme palasina, vaaleanpunainen Ivana Helsingin päiväkirja karttanani. Kyllä, kirjoitin matkapäiväkirjaa ja arvatkaa onko tämä laiska bloggaaja siitä nyt kovin kiitollinen!
Selvittyämme yhdeksän tunnin lennosta meitä odotti vastassa ystäväni Inky. Viime tapaamisestamme oli kulunut jo 3,5 vuotta, joten siinä me toistelimme samoja ihmettely fraaseja varmaan monta tuntia.
Tämän ihanan ja hauskan ystävän saimme tulkiksi, oppaaksi, hotelliksi, matkatoimistoksi, yllättäjäksi, kokiksi... No, mutta ennen kaikkea hyväksi seuraksemme! Vieläkin hymyilyttää ja tulee ikävä Inkyä, kun näitä kuvia katselee. Inkyn ansiosta matkamme oli mielnkiintoinen ja erilainen. Pääsimme sujahtamaan E-korean paikalliseen kulttuuriin aivan erityisellä tasolla. Hänen perheensä otti meidät sydämellisesti vastaan ja kuljetti meitä milloin minnekkin.
Kuvat kuvaavat hyvin ensimmäisen päivän tunnelmaa, noin 38 tuntia putkeen valvoneet suomalaisneidit olivat illan edetessä aika harmaita. Mutta silti sitä valvoi vain lisää, lukuun ottamatta metro pilkintää. Kuka sitä nyt lennon aikana nukkuu, jos edessä on jotain näin kiinnostavaa?
Blogi heräilköön talviunestaan Korean muistojen kera. Näyttää sille, että muut projektit ja koulu ovat menneet näppäimistön edelle. Aurinko ja kevät saattavat tuoda uutta energiaa myös tälle saralle. Sitä ne tekivät jo kodille ja mielelle. Nähdään.
Anjohasejoo!
Titi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti